Nyt kun olen päässyt kirjallisuusesittelyn makuun, on pakko mainita kirjasarjasta nimeltään Emännän tietokirja.
Kirjasarja on jonkinmoisessa "hyllytyhjennyskassissa" tullut minulle, ja sen alkuperä on hieman hämärä. Kyseessä on Werner Söderströmin painama sarja 1950, Hannula Mandi ja Wiherheimo Alli toimittajina.
Kirjasarja on LOISTAVA. Se on täynnä tietoa ja fiksuja asioita, jota "modernin ajan lapsi" ei ole koskaan tullut edes ajatelleeksi. Tällaisia keksintöjä ja älykkäitä ratkaisuja on esimerkiksi leivän leivonnasta, leivinuunin käytöstä ja katon rakentamisesta (kai nyt emmännän pitää katto osata tehdä!).
Lisäksi on huvittavia osuuksia:
"KAUHA on suurikokoinen lusikka, jolla ruoanlaitossa on kaksikin tehtävää. Toisaalta hämmennysvälineenä, ruokaa keitettäessa, toisaalta lusikkana ruokaa siirrettäessä esim padasta vadille. Meillä vanhastaan käytössä ollut puukauha sopii kumpaankin, mutta on yleensä epäkäytännöllinen siksi, että siihen tarttuu paljon keitettävää ainesta ja että se avatii erikoisen huolellista puhdistamista pysyäkseen valkoisena ja siistinä. "
Sitten osioon, jossa minulle uutta tietoa:
"Hämmennyskauhana käytetetään lavasinta tai hierintä (härkintä); pienissä keitoksissa puulusikkaa. "
Ja niin edelleen. Itsestään selvyyksien latelu jatkuu vielä muutaman kappaleen. Kuitenkin juuri tapa, jolla asiat kerrotaan, on syy miksi kyseisessä kirjassa on minulle uutta tietoa. Mikäli olisi oletettu perustietojen olevan tietyllä tasolla, en usko että tietäisin miten tapahtuu kotivoin valmistus, koukkuaminen, suolien puhdistus makkaroihin, tai mitkä on kuuliaiset.
Mahtava opus!
torstai 12. heinäkuuta 2012
Luuliima
http://wikikko.info/wiki/Liima
kertoo seuraavaa:"Luu- ja nahkaliima
Liimaa voi valmistaa luista, nahanpaloista tai näskätystä epidermiksestä. Parkituiden nahanpalojen soveltuvuudesta ei ole tietoa. Ainakaan kromiparkittuja nahkoja ei luulisi kannattavan käyttää.
Poista luista/nahoista kaikki ylimääräinen kudos. Luut täytyy halkaista jotta luuytimen saa pois.
Keitä palasia runsaassa vedessä kunnes ne hajoavat liejuksi. Vettä voi tarvita lisätä välillä jotta seos ei pala pohjaan.
Anna veden kiehuessa haihtua pois täysin jolloin lieju kiinteytyy liimamaiseksi. Varo pohjaan palamista. Kun koostumus on mieleinen on liima valmista käytettäväksi!
Suorita liiman kuivaus ohuena kerroksena kattilassa sopivalla miedolla lämmöllä esim. puuliedellä. Etsi sopivan kuuma kohta. Ilman lisälämpöä kuivaus ei onnistu sillä muuten se jää keskeltä märäksi ja pilaantuu. Kuivatut levyt voi vielä halutessaan murustella.
Kuivatun liiman saa käyttökelpoiseksi keittämällä sitä sopivassa vedessä."
Syy, miksi etsin luuliiman ohjeita on, että mitä enemmän lukee korjausrakentamisesta ja maalaamisesta, sitä useammin tulee sana luuliima vastaan.
Ottaen huomioon, että kotiin teurastaessa meille yleensä tulee ainakin ranka takaisin, ja se koiran alun inokkaan koluamisen jälkeen päätyy maatumaan, tulee mieleen, että jälleen olisi raaka-aineet tarjolla omasta takaa, kun vaan taito ja tahto kohataisivat ne.
Luuliiman kätevyys on myös siinä, että se säilyy ajasta ikuisuuteen hiutaleina, kuivattuna. Toki valmistus vaatii hieman veden lämmittelyä, mutta jos ajatellaan nyt vaikka tarvetta maalinkeittoon, tai perintöhuonekalun liimaamiseen, vaiva ollee melko mitätön muun tekemisen joukossa. Lisäksi se on ominaisuuksiltaan loistava: se antaa myöten kun sitä lämmitetään, ja luuliimalla udelleen liimatessa liitoksesta tulee todennäköisesti jälleen pitävä (sanoo viisaammat. Itsellä ole kokemusta sitäkään vähää. Vielä.).
Täytynee mainita isännille, että ensi teurastuksesta voisi tulla takaisin vaikka muutama koipikin, jotta pääsee tekemään testin. Ainoa asia mitä jäin miettimään on tuo luiden puhdistus... Näppärää olisi, jos luut voisi keittää puhtaiksi, ja vaihtaa vedet, ja vasta seuraavassa rotaatiossa aloittaa se liima-aineiden irrottelu luista... Löytääppä jostain joku joka asian tuntee...
Toinen murhe on, että se vannesaha puuttuu. Sillä meillä kotona aina luut surauteltiin halki poikki ja pinoon vekulle. Ehkä tätytyy varata isältä audienssi.
kertoo seuraavaa:"Luu- ja nahkaliima
Liimaa voi valmistaa luista, nahanpaloista tai näskätystä epidermiksestä. Parkituiden nahanpalojen soveltuvuudesta ei ole tietoa. Ainakaan kromiparkittuja nahkoja ei luulisi kannattavan käyttää.
Poista luista/nahoista kaikki ylimääräinen kudos. Luut täytyy halkaista jotta luuytimen saa pois.
Keitä palasia runsaassa vedessä kunnes ne hajoavat liejuksi. Vettä voi tarvita lisätä välillä jotta seos ei pala pohjaan.
Anna veden kiehuessa haihtua pois täysin jolloin lieju kiinteytyy liimamaiseksi. Varo pohjaan palamista. Kun koostumus on mieleinen on liima valmista käytettäväksi!
Suorita liiman kuivaus ohuena kerroksena kattilassa sopivalla miedolla lämmöllä esim. puuliedellä. Etsi sopivan kuuma kohta. Ilman lisälämpöä kuivaus ei onnistu sillä muuten se jää keskeltä märäksi ja pilaantuu. Kuivatut levyt voi vielä halutessaan murustella.
Kuivatun liiman saa käyttökelpoiseksi keittämällä sitä sopivassa vedessä."
Syy, miksi etsin luuliiman ohjeita on, että mitä enemmän lukee korjausrakentamisesta ja maalaamisesta, sitä useammin tulee sana luuliima vastaan.
Ottaen huomioon, että kotiin teurastaessa meille yleensä tulee ainakin ranka takaisin, ja se koiran alun inokkaan koluamisen jälkeen päätyy maatumaan, tulee mieleen, että jälleen olisi raaka-aineet tarjolla omasta takaa, kun vaan taito ja tahto kohataisivat ne.
Luuliiman kätevyys on myös siinä, että se säilyy ajasta ikuisuuteen hiutaleina, kuivattuna. Toki valmistus vaatii hieman veden lämmittelyä, mutta jos ajatellaan nyt vaikka tarvetta maalinkeittoon, tai perintöhuonekalun liimaamiseen, vaiva ollee melko mitätön muun tekemisen joukossa. Lisäksi se on ominaisuuksiltaan loistava: se antaa myöten kun sitä lämmitetään, ja luuliimalla udelleen liimatessa liitoksesta tulee todennäköisesti jälleen pitävä (sanoo viisaammat. Itsellä ole kokemusta sitäkään vähää. Vielä.).
Täytynee mainita isännille, että ensi teurastuksesta voisi tulla takaisin vaikka muutama koipikin, jotta pääsee tekemään testin. Ainoa asia mitä jäin miettimään on tuo luiden puhdistus... Näppärää olisi, jos luut voisi keittää puhtaiksi, ja vaihtaa vedet, ja vasta seuraavassa rotaatiossa aloittaa se liima-aineiden irrottelu luista... Löytääppä jostain joku joka asian tuntee...
Toinen murhe on, että se vannesaha puuttuu. Sillä meillä kotona aina luut surauteltiin halki poikki ja pinoon vekulle. Ehkä tätytyy varata isältä audienssi.
keskiviikko 11. heinäkuuta 2012
Marseille-saippua - käyttökohteita ja kokemuksia
Olen havainnut muutamia kertoja, että Marseille-saippua pelastaa mitä kiperimmistä tilanteista. Mutta saippuoissa on eroja.
Perinteinen mummolassakin nähty kissa-saippua (LeChat) on yksinkertaisesti parasta mitä minä olen käsiini saanut. Olen kokeillut kahta muuta saippua myös, joiden merkkiä en valitettavasti muista tarkemmin, mutta toinen oli kuution mallinen, ja sen kyljessä oli aurinko, ja toinen litteä ja laakea ilman tekstejä tai kuvia.
Selkein ulkoinen ero muodon ja painatusten lisäksi on ollut saippuoiden värissä. Luin jostain väittämän, että mitä valkeampi saippua, sitä enemmän se siältäisi palmu/kookosöljyä, ja vähemmän sitten sitä oliiviöljyä. Nämä ei niin mieluisat saippuat ovat perusväriltään kyllä valkoisia, mutta kovin paljon likaisempia, jos niitä vertaa kissa-saippuaan.
Kissasaippua on hämmentävä saippua.
- Se saa jopa miehen kainalot puhtaiksi kerta pesulla edellyttäen, että se saa hieman aikaa vaikuttaa ennen kuin se huuhdotaan pois.
- Maalasin lautalattiaa perinteisellä pellavaöljymaalilla (tein paikkamaalauksen) ja ajatuksissani astuin (!!) villasukalla tuoreeseen maaliin. Maali lähti kissasaippualla, ja vieläpä varsin helposti.
- Tein vanhaan autooni huoltotoimia (taisi olla ord Escort, vuosimallia -78), ja villakankainen lapin hattuni sotkeutui moottoriöljyyn konepellistä. Kissasaippualla tuli puhdasta.
- Maalipensseli, joka oli kuivunut pahasti, sai lipua kissasaippuavedessä, ja mekaanisesti herättelin sitä muutamana päivänä ja vaihdon veden ja pensselistä tuli pehmeä ja sileä, kuin uusi! Tämän jälkeen olen pessyt kaikki pensselit kissasaippualla mäntysuovan tilalata, sillä harjakset ovat todella pehmeät ja sileät, ja lisäksi omat käteni kiittävät.
- pieni sipaisu kissasaippuaa mihn tahnsa tahraan ennen pesukoneeseen heittoa on tähän mennessä kukistanut kaikki tahrat alhaisissa lämpötiloissa, vähäsin pulverein
Johtuen uskomattomista kokemuksista saippuan kanssa päätin tänään kokeilla saippualiuosta öljyttyyn ja vahattuun (itse tehdyt seokset) mäntylankkulattiaan. Puhdasta tuli, mutta tuoksu oli jokseenkin härskin oloinen. Jäin miettimään reagoiko saippua vahaan/öljyyn liian voimakkaasti. Joltain jenkkisivulta luin, että saippua rasvojensa vuoksi olisi hyväkin vaihtoehto. Täytyy kuitenkin sanoa, että taidan palata mäntysuopaan takaisin. Tämä kokemus ei kovi vakuuttanut, vaikka lika kyllä lähti helposti.
Ehkä teen oman lattiasuopani jostain kasviöljystä ja kaliumhydroksidista, jos onnistun sitä jostain järki-hintaan hankkimaan...
**********
Päivitys 25.7.:Uskokaa tai älkää, minä, ongelmahiuspohjan omaava henkilö, joka olen pessyt hiukseni viimeiset 20 vuotta pääsääntöisesti BIO+:n aktiivishampoolla normishampoo-kokeiujen päättyessä onnettomasti olen alkanut pesemään myös hiukseni kissasaippualla! Minulla on pitkät hiukset, ja latvat edelleen hellin perinteisellä kaupan hoitoaineella, mutta rasvoittuva ja samalla hilseilevä (kutiseva) ongelmahiuspohja on kehrännyt onnesta kun hiukset pesaistaan kissasaippualla. Bio+ on edelleen hyvä, mutta kohtalaisen hintava. Jos ei satu hairstoren alennuksien kanssa vastakkain, pullollisesta saa pulittaa 10 euron hujakoilla (apteekkien hinnoittelu 16 ja risat!) kampaamoissa.
Perinteinen mummolassakin nähty kissa-saippua (LeChat) on yksinkertaisesti parasta mitä minä olen käsiini saanut. Olen kokeillut kahta muuta saippua myös, joiden merkkiä en valitettavasti muista tarkemmin, mutta toinen oli kuution mallinen, ja sen kyljessä oli aurinko, ja toinen litteä ja laakea ilman tekstejä tai kuvia.
Selkein ulkoinen ero muodon ja painatusten lisäksi on ollut saippuoiden värissä. Luin jostain väittämän, että mitä valkeampi saippua, sitä enemmän se siältäisi palmu/kookosöljyä, ja vähemmän sitten sitä oliiviöljyä. Nämä ei niin mieluisat saippuat ovat perusväriltään kyllä valkoisia, mutta kovin paljon likaisempia, jos niitä vertaa kissa-saippuaan.
Kissasaippua on hämmentävä saippua.
- Se saa jopa miehen kainalot puhtaiksi kerta pesulla edellyttäen, että se saa hieman aikaa vaikuttaa ennen kuin se huuhdotaan pois.
- Maalasin lautalattiaa perinteisellä pellavaöljymaalilla (tein paikkamaalauksen) ja ajatuksissani astuin (!!) villasukalla tuoreeseen maaliin. Maali lähti kissasaippualla, ja vieläpä varsin helposti.
- Tein vanhaan autooni huoltotoimia (taisi olla ord Escort, vuosimallia -78), ja villakankainen lapin hattuni sotkeutui moottoriöljyyn konepellistä. Kissasaippualla tuli puhdasta.
- Maalipensseli, joka oli kuivunut pahasti, sai lipua kissasaippuavedessä, ja mekaanisesti herättelin sitä muutamana päivänä ja vaihdon veden ja pensselistä tuli pehmeä ja sileä, kuin uusi! Tämän jälkeen olen pessyt kaikki pensselit kissasaippualla mäntysuovan tilalata, sillä harjakset ovat todella pehmeät ja sileät, ja lisäksi omat käteni kiittävät.
- pieni sipaisu kissasaippuaa mihn tahnsa tahraan ennen pesukoneeseen heittoa on tähän mennessä kukistanut kaikki tahrat alhaisissa lämpötiloissa, vähäsin pulverein
Johtuen uskomattomista kokemuksista saippuan kanssa päätin tänään kokeilla saippualiuosta öljyttyyn ja vahattuun (itse tehdyt seokset) mäntylankkulattiaan. Puhdasta tuli, mutta tuoksu oli jokseenkin härskin oloinen. Jäin miettimään reagoiko saippua vahaan/öljyyn liian voimakkaasti. Joltain jenkkisivulta luin, että saippua rasvojensa vuoksi olisi hyväkin vaihtoehto. Täytyy kuitenkin sanoa, että taidan palata mäntysuopaan takaisin. Tämä kokemus ei kovi vakuuttanut, vaikka lika kyllä lähti helposti.
Ehkä teen oman lattiasuopani jostain kasviöljystä ja kaliumhydroksidista, jos onnistun sitä jostain järki-hintaan hankkimaan...
**********
Päivitys 25.7.:Uskokaa tai älkää, minä, ongelmahiuspohjan omaava henkilö, joka olen pessyt hiukseni viimeiset 20 vuotta pääsääntöisesti BIO+:n aktiivishampoolla normishampoo-kokeiujen päättyessä onnettomasti olen alkanut pesemään myös hiukseni kissasaippualla! Minulla on pitkät hiukset, ja latvat edelleen hellin perinteisellä kaupan hoitoaineella, mutta rasvoittuva ja samalla hilseilevä (kutiseva) ongelmahiuspohja on kehrännyt onnesta kun hiukset pesaistaan kissasaippualla. Bio+ on edelleen hyvä, mutta kohtalaisen hintava. Jos ei satu hairstoren alennuksien kanssa vastakkain, pullollisesta saa pulittaa 10 euron hujakoilla (apteekkien hinnoittelu 16 ja risat!) kampaamoissa.
Viemärinavaajan hallittu käyttö maalinpoistoon
Tänään onkin sitten empiirisen tutkimuksen aika.
Havainto viemärinavaajasta maalinpoistoaineena on hyväksi havaittu, tosin vahingon kautta. Minulla oli kyseistä ainetta purkissa, joka oli vuotanut, joka oli valunut öljymaalatulle puulautalattialle, josta lähti maalit luutuamalla pois, kun aloin siivota sotkuja. Vaikutusaika yön yli.
Tänään tein koevedoksen.
Vettä, perunajauhoja ja rakeet perään.
Ensimmäinen havainto: ensikerralla vähemmän perunajauhoja.
Toinen havainto: roiskeet puurappusilla muuttivat hetkessä rappusten väritystä. Pitäisiköhän roisika enempikin :)
Kolmas havainto: Ei ne turhaan kehota käyttämään suojakäsineitä.
No. Nyt on liisterit lattiassa, jossa entuudestaan on useampi kerros ikuvanhaa öljymaalia ja päällä mattoliimat, sekä nukkapohjaisen muovimaton nukat.
Alue ei ole suuren suuri, vain ehkä puoli neilötä, mistä syystä kokeiluun innostuinkin. Alunperin olin suunntellut palovahinkoja uhmaten käyttää maalin poistoon lattiassakin kuumailmapuhallinta, mutta koska kyseinen vekotin oli siirretty paikkaan x, jossa x viittaa tuntemattomaan arvoon, näin tilaisuuteni tulleen halvan maalinpoistoaineen kokeiluun.
Elukat on suljettu kamareihin, ja puolisolle soitettu, että elä sitten tule kotiin huolettomasti astellen. Suunnittelin, että noin kahden tunnin vaikutusaika voisi olla sopiva. Puoli tuntia on takana. Miten minä jaksan oottaa????
*********
Noniin. Pari tuntia myöhemmin tilanne oli, että lattiasta lähti paksu kerros muovimaton jättämiä kuituja, liimaa, sekä osa maalista.
Valitettavasti sijainnista johtuen, ja koska minulla on kissoja ja koira, jouduin jättämään vaikutusajat kesken, jotta elukat pääsevät kulkemaan taas normaalisti sisään ja ulos. Mikäli olisin voinut jättää liejun yöksi lattiaan, epäilen, että emäs olisi syönyt tiensä puuhun saakka, ja olisin tosiaan saanut vain pestä maalin pois.
Yleisesti ottaen lattian neutralointi vedellä oli melko työläs operaatio, ja epäilen, että ei sen ph 7 tainnut laskea, vaikka luutusin, harjasin ja lotrasin hyvän tovin ja useat vedet.
Luin joltain nettisivulta, että etikka neutraloisi, mutta päätin jättää neutraloimatta. Tiedä vaikka saisin aamulla kaapia loputkin maalit lattiasta.
(päivitys: maalia ei irronnut enää enempää, ja kuivuttuaan vanha maali on jälleen kovan ja tiiviin oloista)
Levittelin pälle sanomalehtiä, jottei karvakaverit saa tassuihinsa myrkkyjä, mikäli niitä nyt vielä lattiaan jäi.
Havainto viemärinavaajasta maalinpoistoaineena on hyväksi havaittu, tosin vahingon kautta. Minulla oli kyseistä ainetta purkissa, joka oli vuotanut, joka oli valunut öljymaalatulle puulautalattialle, josta lähti maalit luutuamalla pois, kun aloin siivota sotkuja. Vaikutusaika yön yli.
Tänään tein koevedoksen.
Vettä, perunajauhoja ja rakeet perään.
Ensimmäinen havainto: ensikerralla vähemmän perunajauhoja.
Toinen havainto: roiskeet puurappusilla muuttivat hetkessä rappusten väritystä. Pitäisiköhän roisika enempikin :)
Kolmas havainto: Ei ne turhaan kehota käyttämään suojakäsineitä.
No. Nyt on liisterit lattiassa, jossa entuudestaan on useampi kerros ikuvanhaa öljymaalia ja päällä mattoliimat, sekä nukkapohjaisen muovimaton nukat.
Alue ei ole suuren suuri, vain ehkä puoli neilötä, mistä syystä kokeiluun innostuinkin. Alunperin olin suunntellut palovahinkoja uhmaten käyttää maalin poistoon lattiassakin kuumailmapuhallinta, mutta koska kyseinen vekotin oli siirretty paikkaan x, jossa x viittaa tuntemattomaan arvoon, näin tilaisuuteni tulleen halvan maalinpoistoaineen kokeiluun.
Elukat on suljettu kamareihin, ja puolisolle soitettu, että elä sitten tule kotiin huolettomasti astellen. Suunnittelin, että noin kahden tunnin vaikutusaika voisi olla sopiva. Puoli tuntia on takana. Miten minä jaksan oottaa????
*********
Noniin. Pari tuntia myöhemmin tilanne oli, että lattiasta lähti paksu kerros muovimaton jättämiä kuituja, liimaa, sekä osa maalista.
Valitettavasti sijainnista johtuen, ja koska minulla on kissoja ja koira, jouduin jättämään vaikutusajat kesken, jotta elukat pääsevät kulkemaan taas normaalisti sisään ja ulos. Mikäli olisin voinut jättää liejun yöksi lattiaan, epäilen, että emäs olisi syönyt tiensä puuhun saakka, ja olisin tosiaan saanut vain pestä maalin pois.
Yleisesti ottaen lattian neutralointi vedellä oli melko työläs operaatio, ja epäilen, että ei sen ph 7 tainnut laskea, vaikka luutusin, harjasin ja lotrasin hyvän tovin ja useat vedet.
Luin joltain nettisivulta, että etikka neutraloisi, mutta päätin jättää neutraloimatta. Tiedä vaikka saisin aamulla kaapia loputkin maalit lattiasta.
(päivitys: maalia ei irronnut enää enempää, ja kuivuttuaan vanha maali on jälleen kovan ja tiiviin oloista)
Levittelin pälle sanomalehtiä, jottei karvakaverit saa tassuihinsa myrkkyjä, mikäli niitä nyt vielä lattiaan jäi.
tiistai 10. heinäkuuta 2012
Ekorakentaminen
Noniin.
Sitten aloitetetaankin teksti aiheesta joka varmasti lämmittää monia mieliä, joko hyvässä tai pahassa.
Ekorakentaminen on termi, jota käytetään paljon mielestäni väärin, ja jolla voidaan ymmärtää asiat moninaisesti.
Tässä tekstissä ekorakentaminen on paitsi luonnonmukaisia ja edullisia materiaaleja, myös pieniä kuljetus- ja tuotantokustannuksia, ja vähäistä käytettyä energiaa.
Olen suunnitellut pihanavetasta, joka alkaa olla melkoisen huonokuntoinen monelta osin, ekorakentamisen kokeilutyömaata.
Nyt kun olen päässyt maatilallisen viittävaille vaimoksi, ja koneet ja materiaalit ovat monelta osin omavaraisia, on ekorakentamisenkin ajatukset saaneet kovasti vauhtia. Olen päättänyt kokeilla olkipaalieristämistä, ja mahdollisesti myös täydentää sitä käyttäen vanhaa kunnon purua.
Ajatuksena on ollut "huone huoneessa" periaatteella rakentaa olkipaalieristeisiä tiloja eri tarkoituksiin vanhaan navettarakennukseen. Rakennuksessa purkutöiden jäleken kun ei juuri muuta tule jäämään kuin runkopuut, ulkovuori ja vanhat ikkunat.
Olkipaalien sisäpuolen kanssa olen ollut kahden vaiheilla. Osaan tiloista ajattelin vaneria, osaan paneelia, osaan savirappausta, jonka voisi tehdä suoraan olkipaalin päälle.
Jonkin verran kirjoituksia aiheesta on, mutta varsinaisesti ei ole selvillä kaikkien vaihtoehtojen hyvät ja huonot puolet.
Tarpeita on hyvin erilaisia.
On harrastetila, kanala ja sauna, sekä saunahuone.
Olki materiaalina on ihmeellinen. Se ei ime kosteutta. Pyötröpaalit voivat olla sään armoilla, ja ne ovat täysin käyttökuntoisia vielä vuodenkin päästä. Ainoa havaittava muutos tuoreeseen paaliin, on vuoden päästä paalin päällä kasvua yrittävät muutamat sienet/viherkasvit, joiden siemenille/itiöille paali on altistunut, ja jotka ovat saaneet voimaa jatkuvista sateista. Näin ollen jonkinasteinen kosteusrasitus (ja nyt tarkoitetaan lähinnä hydroskooppisesti siirtyvää kosteutta) on oljelle varmasti melko ongelmatota, ja sillä on vielä mahdollista selvitä täysin vahingoittumattomana. Hengittävyyden on vain säilyttävä läpi rakenteen.
Edelleen saunan kanssa pohdin, että tuulettuva seinärakenne joko levystä tai paneelista voisi toimia. Puu sinällään kun ei sure kosteutta joka käy, vain kosteutta joka jää... Vanerihan ei päästä lävitseen kosteutta juurikaan johtuen liimapinnoista, joten se olisi myös kosteussulkuna toimiva vaihtoehto. Vaneri on kuitenkin hieman kyseenalainen rakennusmateriaali johtuen siitä, että se on melko moninaisen prosessin läpikäynyttä ja jalostettua puuta. Ekolokgisuus mittari heilahtaa isosti punaiselle, jos sitä verrataan omasta metsästä kaadettuun, lähisahalla sahattuun lautaan.
Olkipaalirakentamisen suurin haaste valmiissa tilassa, jollainen navetta+sauna rakennuksemme on, on tilan pienentyminen paalin syvyyden verran joka seinältä. Vaihtoehtoina olen pohtinut erilaisia lähestymisiä. Osa tekevät savi+olki seinää, mutta sen eristyskyky on huomattavasti huonompi kuin pelkän oljen.(http://www.saviry.fi/artikkelit/RaisioEsite01.PDF) (K-arvot: olki puoli metria 0,13W/m3K, savi+olki 40cm 0,23W/m3K) Minulla ei ole tiedossa, että kylällä, tai edes lähistöllä, olisi tarjolla paalaimia, jotka tekisivät juuri muun laista paalikokoa, ja käsittääkseni tyypillisesti puhutaan vain suuremmista paaleista vaihtoehtoina.
Tyypillinen paalattu pikkupaali on mitoiltaan noin 40*50*70. Tämä tarkoittaa, että kapeimmillaankin seinän paksuus ilmarakoineen olisi puolisen metriä. 4*3 huoneessa se tarkoittaisi 3*2 lopputulosta. Olenkin miettinyt, miten olkea voisi käyttää ilman, että eristys rakennetaan paaliharkoilla, tai että olki sekoitetaan saveen.
Mietin, josko muhaseinien tapaan vain tekisi kasetin seinän väliin, jonka täyttäisi oljella. Tässä tullaan kuitenkin rakennusmateriaalin määrään. Vanhaan hyvään aikaan muhaseinän rakennehan on mallia ulkolaudoitus, rimotus, vinolaudoitus, muhat+runko, vinolaudoitus, levyt. Mikäli seinäpinta halutaan laudoittaa/levyttää yhtä moninkertaiseksi, materiaalien menekki moninkertaistuu verrattuna ajatukseen, jossa h-tikkaat ja olkipaalit saavat kahta puolta pinnan ulkolaudoituksesta ja sisärappauksesta/muusta. Ekomittari punoittaa vertailussa.
Toinen huomioitava seikka on, että pyöröpaalattua olkea on nykyään helpommin saatavilla kuin pienpaaleja. Tämä kannustaa miettimään, miten pyöröpaalattu olki voitaisiin hyödyntää rakentamisessa.
Mietin vaihtoehtoja: rimoitukseen kangas/paperi joiden väli täytetään oljella? Kangas voisi toimia, mutta ei ole kovinkaan ekologinen vaihtoehto, sillä paikalliset puuvillapellot ovat harvalukuisia, ja pellavakangas on hinnalta ja työmäärältään sitä luokkaa, ettei se ole todellisuudessa oman metsän karvalautaan verrattava vaihtoehto. Paperi? Jos ajatellaan edullista helposti saatavilla olevaa paperia, on käytännössä varmaan muutamia vaihtoehtoja: 1) rakennuspaperi/voimapaperi 2)sanomalehtipaperi 3)tervapaperi 4) Pahvi.
Paperi toimii niin kauan kun kosteusrasitus ei kasva liian suureksi. Lisäksi paperin pitäisi ehdottomasti olla pitkäkuituista ja kestävää, jolloin 2 ei ole oikeasti vaihtoehto. Pahvi olisi varmastikin helpoin käsitellä, ja toisi jonkin verran kestävyyttä, jottein seinä pullistelisi täyttövaiheessa.
Mikäli olki sijoitetaan muiden materiaalien väliin, voi miettiä olisiko savirappaus enää oikeasti toimiva vaihtoehto, tai menettäisikö se osan funktiostaan?
SAvirappaus olisi mainituista tiloista vaihtoehto ehkä ainoastaan harrastetilalle tai kanalalle. Kanalassa kalkkimaalaus olisi varmasti tarpeen.
Jätän mieleni askaroimaan asian parissa, ja toivon ahaa-elämyksen hiipivän :)
Vielä yksi linkki aiheeseen:
http://henry.puheenvuoro.uusisuomi.fi/18961-ekorakentaminen-osa-8-olkipaalirakentaminen-perustustyot-ja-alapohjan-tuuletus
Sitten aloitetetaankin teksti aiheesta joka varmasti lämmittää monia mieliä, joko hyvässä tai pahassa.
Ekorakentaminen on termi, jota käytetään paljon mielestäni väärin, ja jolla voidaan ymmärtää asiat moninaisesti.
Tässä tekstissä ekorakentaminen on paitsi luonnonmukaisia ja edullisia materiaaleja, myös pieniä kuljetus- ja tuotantokustannuksia, ja vähäistä käytettyä energiaa.
Olen suunnitellut pihanavetasta, joka alkaa olla melkoisen huonokuntoinen monelta osin, ekorakentamisen kokeilutyömaata.
Nyt kun olen päässyt maatilallisen viittävaille vaimoksi, ja koneet ja materiaalit ovat monelta osin omavaraisia, on ekorakentamisenkin ajatukset saaneet kovasti vauhtia. Olen päättänyt kokeilla olkipaalieristämistä, ja mahdollisesti myös täydentää sitä käyttäen vanhaa kunnon purua.
Ajatuksena on ollut "huone huoneessa" periaatteella rakentaa olkipaalieristeisiä tiloja eri tarkoituksiin vanhaan navettarakennukseen. Rakennuksessa purkutöiden jäleken kun ei juuri muuta tule jäämään kuin runkopuut, ulkovuori ja vanhat ikkunat.
Olkipaalien sisäpuolen kanssa olen ollut kahden vaiheilla. Osaan tiloista ajattelin vaneria, osaan paneelia, osaan savirappausta, jonka voisi tehdä suoraan olkipaalin päälle.
Jonkin verran kirjoituksia aiheesta on, mutta varsinaisesti ei ole selvillä kaikkien vaihtoehtojen hyvät ja huonot puolet.
Tarpeita on hyvin erilaisia.
On harrastetila, kanala ja sauna, sekä saunahuone.
Olki materiaalina on ihmeellinen. Se ei ime kosteutta. Pyötröpaalit voivat olla sään armoilla, ja ne ovat täysin käyttökuntoisia vielä vuodenkin päästä. Ainoa havaittava muutos tuoreeseen paaliin, on vuoden päästä paalin päällä kasvua yrittävät muutamat sienet/viherkasvit, joiden siemenille/itiöille paali on altistunut, ja jotka ovat saaneet voimaa jatkuvista sateista. Näin ollen jonkinasteinen kosteusrasitus (ja nyt tarkoitetaan lähinnä hydroskooppisesti siirtyvää kosteutta) on oljelle varmasti melko ongelmatota, ja sillä on vielä mahdollista selvitä täysin vahingoittumattomana. Hengittävyyden on vain säilyttävä läpi rakenteen.
Edelleen saunan kanssa pohdin, että tuulettuva seinärakenne joko levystä tai paneelista voisi toimia. Puu sinällään kun ei sure kosteutta joka käy, vain kosteutta joka jää... Vanerihan ei päästä lävitseen kosteutta juurikaan johtuen liimapinnoista, joten se olisi myös kosteussulkuna toimiva vaihtoehto. Vaneri on kuitenkin hieman kyseenalainen rakennusmateriaali johtuen siitä, että se on melko moninaisen prosessin läpikäynyttä ja jalostettua puuta. Ekolokgisuus mittari heilahtaa isosti punaiselle, jos sitä verrataan omasta metsästä kaadettuun, lähisahalla sahattuun lautaan.
Olkipaalirakentamisen suurin haaste valmiissa tilassa, jollainen navetta+sauna rakennuksemme on, on tilan pienentyminen paalin syvyyden verran joka seinältä. Vaihtoehtoina olen pohtinut erilaisia lähestymisiä. Osa tekevät savi+olki seinää, mutta sen eristyskyky on huomattavasti huonompi kuin pelkän oljen.(http://www.saviry.fi/artikkelit/RaisioEsite01.PDF) (K-arvot: olki puoli metria 0,13W/m3K, savi+olki 40cm 0,23W/m3K) Minulla ei ole tiedossa, että kylällä, tai edes lähistöllä, olisi tarjolla paalaimia, jotka tekisivät juuri muun laista paalikokoa, ja käsittääkseni tyypillisesti puhutaan vain suuremmista paaleista vaihtoehtoina.
Tyypillinen paalattu pikkupaali on mitoiltaan noin 40*50*70. Tämä tarkoittaa, että kapeimmillaankin seinän paksuus ilmarakoineen olisi puolisen metriä. 4*3 huoneessa se tarkoittaisi 3*2 lopputulosta. Olenkin miettinyt, miten olkea voisi käyttää ilman, että eristys rakennetaan paaliharkoilla, tai että olki sekoitetaan saveen.
Mietin, josko muhaseinien tapaan vain tekisi kasetin seinän väliin, jonka täyttäisi oljella. Tässä tullaan kuitenkin rakennusmateriaalin määrään. Vanhaan hyvään aikaan muhaseinän rakennehan on mallia ulkolaudoitus, rimotus, vinolaudoitus, muhat+runko, vinolaudoitus, levyt. Mikäli seinäpinta halutaan laudoittaa/levyttää yhtä moninkertaiseksi, materiaalien menekki moninkertaistuu verrattuna ajatukseen, jossa h-tikkaat ja olkipaalit saavat kahta puolta pinnan ulkolaudoituksesta ja sisärappauksesta/muusta. Ekomittari punoittaa vertailussa.
Toinen huomioitava seikka on, että pyöröpaalattua olkea on nykyään helpommin saatavilla kuin pienpaaleja. Tämä kannustaa miettimään, miten pyöröpaalattu olki voitaisiin hyödyntää rakentamisessa.
Mietin vaihtoehtoja: rimoitukseen kangas/paperi joiden väli täytetään oljella? Kangas voisi toimia, mutta ei ole kovinkaan ekologinen vaihtoehto, sillä paikalliset puuvillapellot ovat harvalukuisia, ja pellavakangas on hinnalta ja työmäärältään sitä luokkaa, ettei se ole todellisuudessa oman metsän karvalautaan verrattava vaihtoehto. Paperi? Jos ajatellaan edullista helposti saatavilla olevaa paperia, on käytännössä varmaan muutamia vaihtoehtoja: 1) rakennuspaperi/voimapaperi 2)sanomalehtipaperi 3)tervapaperi 4) Pahvi.
Paperi toimii niin kauan kun kosteusrasitus ei kasva liian suureksi. Lisäksi paperin pitäisi ehdottomasti olla pitkäkuituista ja kestävää, jolloin 2 ei ole oikeasti vaihtoehto. Pahvi olisi varmastikin helpoin käsitellä, ja toisi jonkin verran kestävyyttä, jottein seinä pullistelisi täyttövaiheessa.
Mikäli olki sijoitetaan muiden materiaalien väliin, voi miettiä olisiko savirappaus enää oikeasti toimiva vaihtoehto, tai menettäisikö se osan funktiostaan?
SAvirappaus olisi mainituista tiloista vaihtoehto ehkä ainoastaan harrastetilalle tai kanalalle. Kanalassa kalkkimaalaus olisi varmasti tarpeen.
Jätän mieleni askaroimaan asian parissa, ja toivon ahaa-elämyksen hiipivän :)
Vielä yksi linkki aiheeseen:
http://henry.puheenvuoro.uusisuomi.fi/18961-ekorakentaminen-osa-8-olkipaalirakentaminen-perustustyot-ja-alapohjan-tuuletus
keskiviikko 27. kesäkuuta 2012
Vahat.
Kuultokäsitelty puu on mieluisaa.
Niimpä vahoista ensimmäisenä suomen markkinoille tullut OSMO-puuvaha on tullut kohtalaisen tutuksi.
Osmo kuitenkaan ei edes lupaa käsitellyn (lakattu) puun kanssa onnistuvansa, mutta tekee senkin, jos vain hoitaa levityksen hieman toisin kuin ohjeessa, eikä odota voimakkaasti kuultavaa lopputulosta.
Osmon kanssa puuhatessa vaihtoehtoja on parikin.
Voit joko levittää sienellä tai rätillä niin ohuen kerroksen, että hyvin kuivuttuaan jälkikäsittely nolla-teräsvillalla on lähes tarpeetonta, tai ainakin helppoa, tai voit vaihtoehtoisesti sivellä, jolloin lopputulos on huomattavasti peittävämpi ja korkeakiiltoisempi.
Ensimmäinen tapa tekee upeaa pintaa käsittelemättömän puun kanssa, mutta luonnollisesti ei oikein sovellu esim kertaalleen lakatuille pinnoille.
Osmoillut olen kuitenkin myös lakattuja pintoja, tosin melko tarkan hionnan jälkeen. Esimerkisi puisia naulakoita ja ikkunan puitteita. Lopputulos on ollut varsin miellyttävä. Jonkin verran siveltimen jälki jää näkyviin, mutta sivellessä puun syyn mukaan, ilme on minusta varsin elävä. Edelleen lakattua pintaa käsiteltäessä kuultokäsittelystä on ollut luovuttava. Vahaa on levitettävä paksuhko kerros, jotta pinnasta tulee riittävän tasainen.
Viime viikolla lähdin etsimään vaihtoehtoa vanhan paneelikaton käsittelyyn pesuhuoneeseen. Paneelissa on tietysti lakka alla. Periaatteessa lakkaus on hyväkuntoinen, lukuunottamatta muutamia kulumapaikkoja.
Osmon peittävää valkoista ei kuitenkaan rautakaupassa ollut, ja myyjä uhkaili, ettei sitä voi edes tilata, koska heiltä puuttuu koodit koko tuotteelle. Niimpä päädyin kokeilemaan hyytelöityä Bloom paneelivahaa.
Mainoslehtinen lupasi, että voidaan laittaa kevyen hionnan jälkeen myös lakatulle pinnalle. Purkin kylki sanoi, että vanha lakka pitää poistaa saman sarjan maalinpoistoaineella ja rappaamalla.
Jotta katon käsittely pysyisi kohtuudessa, päädyin tekemään hionnan ja käsittelemään silläkin uhalla, että päätyisin kyselemään miranoli-purkin perään. Kertakästittelyn jäkeen tulos oli ERITTÄIN laikukas. Purkin kylki oli kehottanut käyttämään telaa ja sivellintä, ja niin olin tehnyt. Ongelmana oli kuitenkin, että sivellin jätti enemmän vahaa jälkeensä, ja telalla tilannetta ei saanut enää siloiteltua, sillä vaha kuivahti nihkeäksi todella nopeasti. Lakan päällä uudelleen sively/telaus sai vahan liikkumaan "laatoissa", ja ottamaan mukaansa enemmän kuin tarttumaan kattoon.
Luulisin, että mikäli olisin tehnyt ensimmäisen sivelyn pari paneelia kerrallaan ja kaiken siveltimellä, lopputulos olisi voinut olla kertakästitelyn jälkeen parempi. Sivelytäni 2 kertaa päälle, ollaan tilanteessa kohtalainen. Ainakin kerta vielä.
Toinen huomio vahasta oli, että se pakeni lakan päällä. Esim pienet paneeleiden väleissä olleet lakan ilmakuplat hylkivät vahaa voimakkaasti vahan kuivuessa. Vielä jopa toisen käsittelykerran jälkeen. Käsitellessä näytti siltä, että vahapinta olisi ollut yhteinäinen ja siisti, mutta kuivuttuaan kaikki kuplat paljastuivat. Myös väri haalistui voimakkaasti lakan pinnalla kuivuttuaan.
Ensikäsitelty puu oli kyllä todella siistin näköistä myös tällä vahalla. Hyytelömäisyys oli katon käsittelyssä myös plussaa. Plussaa on myös tuotteen tuoksuttomuus ja vesiliukoisuus. Jään kyllä miettimään mitä kaikkea luonnotonta on pitänyt "luonnon vahaan" lisätä, että se lähtee vedellä pesemällä pensselistä...
perjantai 22. kesäkuuta 2012
Päivän Pähkinä
Meillä on yläkerrassa isohko makuuhuone, jossa on alkuperäinen kokolattiamatto paikoillaan. Matto (ja huone) on yllättävän hyvässä kunnossa, mutta ikuvanhan maton ongelma on tietysti pöly. Huone tuntuu tunkkaiselta, vaikka sitä kuinka siivoaa, ja huoneeseen kertyy pölyä huomattavia määriä.
Huoneeseen oli jätetty vanha suuri parisänky, joka on saanut olla paikoillaan, ja jossa jopa nukuimme ensimmäiset viikot. Eilen kuitenkin purin sängyn. Sänky oli sokkelilla makaavaa mallia , lastulevyä. Sänky oli joskus siältänyt nahkaisen sängypäädyn, joka näytti odottavan parempia aikojaan kylmällä vintullä, yöpöydät (jollaisia olen nähnyt muillakin), sekä seinään asennettavan hyllykotelon. Kokonaisuus on varmasti ollut varsin näyttävä aikanaan, ja jollekin retrointoilijalle on varmasti isku sydämeen, kun kerron, että en aio sästää aängyn runkoa. Se odottaa pihalla pääsyä juhannuskokkoon. Syy on yksinkertainen: sokkeli ja raskaus. Sänkyä ei voi yksin siirtää.
No. Se sängystä, joka on silkka sivujuonne. Sen alta paljastui kuitenkin matosta jatkopaikka, joka irvisti. Minä uteliaana kurkistin alle odottaen löytäväni maalatun lankkulattian kuten muuallakin talossa. Yllätys oli melkoinen kun minua vastaan katsoi raakalauta. Samainen raakalauta on paikalleen rakennetun kaapin pohjalla. Mikäli on, kuten näyttää, että lattiaa ei ole koskaan myöskeään tihitetty, lattiassa on ponttien kohdalla varmasti epämääräinen määrä rakosia. Lisäksi lattia on naulattu suurehkoilla nauloilla päältä. Emme puhu siis lautalattiasta siten kun me sen tänäpäivänä ymmärrämme.
Pafkinä kuuluukiin: Mitä tehdä lattialle.
Alkuperäinen olettama oli, että sieltä löytyisi tihitetty lautalattia, vanhalla maalilla. Totuus on tihittämätön ja maalaamaton.
Puhutaan hieman tihittämisestä.
Tässä nähdään loistavana esimerkkinä se, mitä tapahtuu (tai ei tapahdu) lautalattialle kun se tihitetään. Joka ikisessä muussa huoenessa vanhat laudat ovat nousseet enemän tai vähemmän kaarelle, mutta tässä huoneessa ne ovat littanat kuin taapelista valikoituna. Tämä tuntuu järkeen kohtalaisen selvältäkin. Jos puu jostain syystä turpoaa enemmän kuin mitä se on ollut tihityksen hetkellä, sen täytyy ottaa tila jostakin. Koska se on pontissa, sen ainoa vaihtoehto on kaareutua. Näin sanoisi maalaisjärki. Viisaammat voivat vapaasti kommentoida asiaa.
Tähän teoriaan perustaen (joka siis voi toki olla täysin virheellinen) en välittäisi tihittää lattiaa. Toinen syy empimiseen on se, että tihitys tarkoittaisi lattian purkua, jolloin haasteeksi voi tulla lautojen irroittelu ehyenä. Edelleen samanlaisten lautojen hankkiminen olisi haastaava.
On siis odotettavissa, että karkeahko lattia vaihtelevilla raoilla ja suurehkoilla naulankannoilla on se, millä mennään.
Vaha ja öljy. Antaisivat varmasti kauniin pinnan, mutta naulankannoille voimaton. Naulojen upotus ja tapitus taas tuntuu hieman turhan työläältä vaihtoehdolta. Näyttävä varmastikin.
Maalaus. Vanha kunnon juttu. Toimii taatusti. Jopa naulojen kanssa. Mietin, josko maalaisin kyseisen huoneen kartano-henkeen.
Laminaatti tai muu hengitämätön uusi pintamateriaali on ehdoton ei.
Korkkia mietin. Se jonkin verran jäljittelisi nykyistä lattiamateriaalia, mutta hygieenisempänä.
Samaten kävi mielessä uusi lauta. Minulla olisi ympäripontattua melkoinen määrä, ja sillä kyllä saisi houkuttavastikin päälle tehtyä lattian. Kyseessä ei ole varsinainen lattialauta, vaan varsinaisesti kyseistä paksuutta taidetaan käyttää esim. aluskatteena. Uusi pintaratkaisu vaatisi listojen kanssa tuusaamisen, miltä välttyisin pelkällä maalauksella.
Paitsi laiskuutta, myös käytännöllisyyssyistä haaveilin, että lattialistoja ei tarvtisisi irrottaa. Tällä hetkellä nimittäin osa sähköjohdoista ovat naimisissa listojen kanssa. Lisäksi on olemassa se tosiasia, että tekemistä on enemmän kuin ehtii tehdä, ja jos on mahdollsita mennän siitä missä aita onmatalammalla, kannatan.
No. Päfkinä on edelleen ratkaisematta. pitänee jättää asia hautomoon.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)