Emännän tietokirja

Nyt kun olen päässyt kirjallisuusesittelyn makuun, on pakko mainita kirjasarjasta nimeltään Emännän tietokirja.
Kirjasarja on jonkinmoisessa "hyllytyhjennyskassissa" tullut minulle, ja sen alkuperä on hieman hämärä. Kyseessä on Werner Söderströmin painama sarja 1950, Hannula Mandi ja Wiherheimo Alli toimittajina.

Kirjasarja on LOISTAVA. Se on täynnä tietoa ja fiksuja asioita, jota "modernin ajan lapsi" ei ole koskaan tullut edes ajatelleeksi. Tällaisia keksintöjä ja älykkäitä ratkaisuja on esimerkiksi leivän leivonnasta, leivinuunin käytöstä ja katon rakentamisesta (kai nyt emmännän pitää katto osata tehdä!).

Lisäksi on huvittavia osuuksia:

"KAUHA on suurikokoinen lusikka, jolla ruoanlaitossa on kaksikin tehtävää. Toisaalta hämmennysvälineenä, ruokaa keitettäessa, toisaalta lusikkana ruokaa siirrettäessä esim padasta vadille. Meillä vanhastaan käytössä ollut puukauha sopii kumpaankin, mutta on yleensä epäkäytännöllinen siksi, että siihen tarttuu paljon keitettävää ainesta ja että se avatii erikoisen huolellista puhdistamista pysyäkseen valkoisena ja siistinä. "

Sitten osioon, jossa minulle uutta tietoa:

"Hämmennyskauhana käytetetään lavasinta tai hierintä (härkintä); pienissä keitoksissa puulusikkaa. "

Ja niin edelleen. Itsestään selvyyksien latelu jatkuu vielä muutaman kappaleen. Kuitenkin juuri tapa, jolla asiat kerrotaan, on syy miksi kyseisessä kirjassa on minulle uutta tietoa. Mikäli olisi oletettu perustietojen olevan tietyllä tasolla, en usko että tietäisin miten tapahtuu kotivoin valmistus, koukkuaminen, suolien puhdistus makkaroihin, tai mitkä on kuuliaiset.

Mahtava opus!

Luuliima

http://wikikko.info/wiki/Liima
kertoo seuraavaa:"Luu- ja nahkaliima
Liimaa voi valmistaa luista, nahanpaloista tai näskätystä epidermiksestä. Parkituiden nahanpalojen soveltuvuudesta ei ole tietoa. Ainakaan kromiparkittuja nahkoja ei luulisi kannattavan käyttää.
Poista luista/nahoista kaikki ylimääräinen kudos. Luut täytyy halkaista jotta luuytimen saa pois.
Keitä palasia runsaassa vedessä kunnes ne hajoavat liejuksi. Vettä voi tarvita lisätä välillä jotta seos ei pala pohjaan.
Anna veden kiehuessa haihtua pois täysin jolloin lieju kiinteytyy liimamaiseksi. Varo pohjaan palamista. Kun koostumus on mieleinen on liima valmista käytettäväksi!
Suorita liiman kuivaus ohuena kerroksena kattilassa sopivalla miedolla lämmöllä esim. puuliedellä. Etsi sopivan kuuma kohta. Ilman lisälämpöä kuivaus ei onnistu sillä muuten se jää keskeltä märäksi ja pilaantuu. Kuivatut levyt voi vielä halutessaan murustella.
Kuivatun liiman saa käyttökelpoiseksi keittämällä sitä sopivassa vedessä."

Syy, miksi etsin luuliiman ohjeita on, että mitä enemmän lukee korjausrakentamisesta ja maalaamisesta, sitä useammin tulee sana luuliima vastaan.
Ottaen huomioon, että kotiin teurastaessa meille yleensä tulee ainakin ranka takaisin, ja se koiran alun inokkaan koluamisen jälkeen päätyy maatumaan, tulee mieleen, että jälleen olisi raaka-aineet tarjolla omasta takaa, kun vaan taito ja tahto kohataisivat ne.

Luuliiman kätevyys on myös siinä, että se säilyy ajasta ikuisuuteen hiutaleina, kuivattuna. Toki valmistus vaatii hieman veden lämmittelyä, mutta jos ajatellaan nyt vaikka tarvetta maalinkeittoon, tai perintöhuonekalun liimaamiseen, vaiva ollee melko mitätön muun tekemisen joukossa. Lisäksi se on ominaisuuksiltaan loistava: se antaa myöten kun sitä lämmitetään, ja luuliimalla udelleen liimatessa liitoksesta tulee todennäköisesti jälleen pitävä (sanoo viisaammat. Itsellä ole kokemusta sitäkään vähää. Vielä.).

Täytynee mainita isännille, että ensi teurastuksesta voisi tulla takaisin vaikka muutama koipikin, jotta pääsee tekemään testin. Ainoa asia mitä jäin miettimään on tuo luiden puhdistus... Näppärää olisi, jos luut voisi keittää puhtaiksi, ja vaihtaa vedet, ja vasta seuraavassa rotaatiossa aloittaa se liima-aineiden irrottelu luista... Löytääppä jostain joku joka asian tuntee...

Toinen murhe on, että se vannesaha puuttuu. Sillä meillä kotona aina luut surauteltiin halki poikki ja pinoon vekulle. Ehkä tätytyy varata isältä audienssi.