Rakentaminen tuntui hurjalta ajatukselta. Sitä tiesi, että jos oman työn osuutta halusi edes minimaaliseksi, rakennustyömaa kestäisi vähintään 2 vuotta. Aika tuntui pitkältä. Valmis olisi kuitenkin valmis, eikä rakennustyömaata olisi pakko sietää kuin pieissä erissä pintaremontoimalla.
Kävimme katsomassa useita taloja, läheltä ja kaukaa.
Alueella (30km säteellä) oli myytävänä muutamia vanhoja hirsitaloja ja pari kouluakin, jotka houkuttivat minua suuresti. Ongelmaksi muodostui vain se tosiasia, että etäisyys tilalta kävisi ajan myötä raskaaksi kulkea, eikä nämä siten olleet oikeasti vaihtoehtoja.
Pari kylän pinnasta löytynyttä taloa houkutti. Toisesta välittäjä ilmoitti, että alle 140 tarjouksella kauppoja ei synny. Remonttia olisi tarvinnut isosti, ja tuntui, että talon hinta kohosi liian korkeaksi. Öljylämmitys ja kaikki. Lisäksi vaatehuoneita ja sisäseiniä olisi jounut laittelemaan hieman uuteen uskoon, lattioita yms. Pohjaratkaisukaan ei miellyttänyt, ja muutenkin yleistunteeksi jäi, että ehkä ei.
Seuraava talo oli parin kilometrin päässä kylältä. 175 000 tarjosinkin. Hieno talo, hienot puitteet, vähän korjattavaa. Pyynti oli kuitenkin aika tavalla enemmän, ja talo jäi saamatta. Enempään ei kuitenkaan näillä tuloilla olisi ollut varaa.
Sitten tuli vastaan Koivula.
Koivula on vanha tilan nimi, ja itse talo on itseasiassa erinimisenä rekisterissä. Mutta meille paikka on Koivula. Olimme ihastuneita. Lähellä päätilaa, vanha rintamiestalo, navetta ja traktori/autotalli rakennus. Talo vaikutti erittäin hyväkuntoiselta. Ehyet maalipinnat kaikkialla, huollettu ja hoidettu piha, siistiä.
Hinta erittäin edullinen alueen muuhun hintatasoon. Pintaremonttia vaatisi, mutta ottaen huomioon talon hinnan, se ei tuntunut pahalta ajatukselta. Lisäksi mietittiin, että kuukaudessa tapetit pariin huoneeseen, vanhojen lattioiden esiin otto ja maalaus olis tehty.
Suunnitelmat tuntui selviltä, ja niin me tehtiin tarjous, ja kaupat syntyi.
Koivulasta tuli meille Koti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti